Eduskuntavaaleista on nyt kulunut kohta kolme viikkoa ja ajatukset ovat alkaneet selkiytyä. Ensiksi haluan kiittää kaikkia 378:aa äänestäjääni. Antamanne ääni merkitsee minulle todella paljon. Lisäksi haluan kiittää tiimiäni ja kampanjapäällikkö Juhoa. Ilman teitä en tällaista kampanjaa olisi pystynyt tekemään.
Kampanjasta ei jäänyt mitään jossiteltavaa. Kaikkemme tehtiin ja suurin piirtein suunnitelmien mukaan. Toki nyt on jo mielessä mitä ensi kerralla voisi tehdä eritavalla, mutta tästä kampanjasta en muuttaisi mitään.
Kenttää kierrettiin kovasti ja vastaanotto oli positiivista. Lukuisat tsempit ja onnentoivotukset pitkin kampanjaa lämmittivät ja toivat voimaa jatkaa, sillä eduskuntavaalikampanjan läpi vieminen on kaikki voimavarat vievä rypistys.
Sitten siihen tulokseen, joka oli pettymys kaikilta osin. Niin oma henkilökohtainen äänimäärä kuin Keskustan tulos Suomessa sekä Satakunnassa. Satakunnassa tavoitteena oli saada toinen paikka takaisin, jonka viimeksi menetimme noin sadan äänen erolla. Siihen uskoimme koko Satakunnan Keskustan joukkueessa ja sen eteen teimme töitä. Totuus iski vasten kasvoja, kun äänimäärä putosi edellisistä eduskuntavaaleista yli 4000:lla äänellä. Samalta näytti tulos koko Suomessa.
Oma äänimääräni oli siis 378, joka on toki äänien tuplaus ensimmäisestä kerrasta, mutta tavoitteet olivat paljon korkeammalla. Ehdokkaalla on tietysti aina virallisena tavoitteena päästä läpi, mutta varsinkin eduskuntavaaleissa on hyvä asettaa tähtäin pidemmälle. Tavoitteena olikin saada sellainen äänimäärä, josta on hyvä ponnistaa neljän vuoden päästä, kun toivottavasti Keskustallakin menee silloin paremmin. Tällainen äänimäärä olisi ollut tuhannen luokkaa ja alarajaksi mihin olisin ollut tyytyväinen olin asettanut 800 ääntä. Tavoitteesta jäätiin siis puolitiehen, joten ymmärtänette suuren pettymyksen.
Tästä mennään kuitenkin eteenpäin ja jatkan työtä minulle suoduissa luottamuspaikoissa Nakkilan kunnassa, Satakunnan hyvinvointialuella ja Satakuntaliitossa.
Samalla jatketaan vielä analysointia syistä, miksei numero 99 mennyt äänestyslippukkeisiin tämän enempää ja mietitään mitä tehdään seuraavalla kerralla eri tavalla. Työtä jatketaan myös puolueessa. Keskustan uudistuminen starttaa viikonloppuna puoluevaltuustossa.
Täältä tullaan vielä. Alkiolaisen aatteen vuoksi. Periksi ei anneta.